| Yhdistys
Alasin ry on on perustettu vuonna 2001, mutta ryhmä
on toiminut epävirallisesti vuodesta 1998 lähtien.
Yhdistys on pieni mutta vireä. Alasimen jäseniä
yhdistää kiinnostus erityisesti keskiaikaan ja viikinkiaikaan
sekä roolipelaamiseen. Yhdistyksen jäseniä on ollut
mukana myös 1700-luvun historian elävöittämistä
harrastavan Hämeen Vanhan Linnan Killan tapahtumissa.
Yhdistykseen kuuluu useita kasvatusalan ammattilaisia,
joista osa toimii seurakunnan nuorisotyössä. Yksi Alasin
ry:n toiminnan painopisteistä onkin lapsi- ja nuorisotyö.
Alasimen järjestämään lapsille ja nuorille suunnattuun
toimintaan voit tutustua sivuillamme.
Alasin ry:n toiminta jakautuu kolmeen toisiaan
täydentävään osa-alueeseen eli roolipeleihin,
tapahtumiin ja käsityöpajaan. Yhdistyksen toiminta on
elämyspainotteista, mutta pyrimme kunnioittamaan kullekin aikakaudelle
ominaisia tapoja, pukeutumis-ja esinekulttuuria. Käytämme
järjestämissämme roolipeleissä ja tapahtumissa
tausta-aineistona eurooppalaista kulttuurihistoriaa, historiallisia
tapahtumia ja vanhoja tarinoita, jotka voivat liittyä myös
paikallishistoriaan.
Yhdistyksen sääntömääräinen
vuosikokous pidetään tammi-maaliskuussa. |