Muinaismarkkinat Pukkisaaressa 29.8.2004

Sommelo ry:n järjestämät markkinat järjestettiin kuudetta kertaa Helsingin Pukkisaaressa. Paikalla oli edustettuna mm. Suomen Keskiaikaseura, Harmaasudet, Elävä Keskiaika ry ja Osma ry Eurasta. Tapahtuma oli kaksipäiväinen. Lauantaille oli järjestetty vain elävöittäjille tarkoitettua toimintaa, sunnuntai oli yleisölle avoin markkinapäivä. Paikalla oli noin10 viikinkitelttaa, 4-5 myyntipöytää ja myyntiä tai toimintaa ainakin kahdessa Pukkisaaren kiinteistä rakennuksista. Pääosin myytävänä oli koruja ja pieniä tarvekaluja joita oli valmistettu puusta, metallista, savesta, luusta, tuohesta, villasta ja nahasta. Yleisöä markkinoilla oli kanssamme samaan aikaan noin 200-300. Tunnelma oli mukavan tiivis, koska pihapiiri on suhteellisen pieni ja rakennukset, nuotiot ja teltat oli sijoitettu siten että ne muodostivat selkeän piirin. Markkinoiden ajaksi Pukkisaaren rantaan oli saapunut myös viikinkilaiva Sotka. Saaren toisella laidalla oli köydellä rajattu alue jossa järjestettiin noin 20 hengen taistelunäytös. Aseet ja varusteet olivat upeita, vaikka itse taistelu olikin varovaista ja näytösluonteista. Hieno tapahtuma, jota voi suositella!

 

Jäseneksi liittyminen

Alasimen retket