| Hämeenlinnan
keskiaikamarkkinoiden Ritarikoulu
Alasin ry on osallistunut Hämeenlinnan
keskiaikamarkkinoille vuodesta 2002 lähtien. Alasin on saanut
järjestämästään lasten Ritarikoulusta runsaasti
hyvää palautetta. Alasimen tapahtuma-alueella on opetetettu
ritareille ja linnaneidoille tärkeitä taitoja kuten tuohisormusten
tekoa, keskiaikaisia tansseja ja hovietikettiä eli miten hallitsijaa
puhutellaan. Lisäksi lapset ovat saaneet ampua jousella, kokeilla
miekkailua pehmoaseilla ja ampua katapultilla. Vuonna 2005 Alasimen
Ritarikoulussa vieraili kahden päivän aikana yli 300 lasta. |