2005

2004

2003

2002

2001

2000

1999

1998

 

Alasimen aikajana

Vuosi 2005

20.11.2005 HK XI -jälkipalaveri. Pelinjohtajien kokoontuminen Espoossa.
6.11.2005 Alasin ry:n ylimääräinen vuosikokous Hämeenlinnassa.
5.11.2005 Varastopäivä Hämeenlinnassa.
Yhdistyksen rekvisiitan järjestelyä, varaston siivousta ja yhdessäoloa.
10.9. 2005 Honkinkorpi XI Juhlapeli
Live-roolipelikampanjan 11. osa pelattiin Hämeen linnassa. Pyhän Hildebrandin marttyyriuden juhlapäivän aaton kunniaksi arkkipiispa oli kutsunut juhlaillallisille seraknialaista ylhäisöä, jota viihdytti muun muassa Tarujen Saari-yhtye. Illan mittaan käytiin myös latinankielisessä messussa ja nähtiin tuliesitys. Alasin ry:n jäseniä oli mukana kirjoittamassa, käytännön järjestelyissä sekä pelaajina.
20. – 21.8.2005 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat
Alasin järjesti keskiaikamarkkinoihin liittyvän Ritarikoulun lapsille. Alasimen tapahtuma-alueella opetettiin ritareille ja linnaneidoille tärkeitä taitoja kuten tuohisormusten tekoa, keskiaikaisia tansseja ja hovietikettiä eli miten hallitsijaa puhutellaan. Lapset saivat kokeilla miekkailua pehmoaseilla, ampua katapultilla sekä opetella turnajaistaitoja työnnettävän puuhevosen kyydissä. Alasimen ritarikoulussa vieraili kahden päivän aikana noin 300 lasta.
16. – 21.7.2005 Lujakallion yhteisleiri
Alasin osallistui Elävä Keskiaika ry:n järjestämälle yhteisleirille, jolle oli kutsuttu eri historianelävöittämisyhdistyksiä.
2.7.2005 Alasin vieraili Hartolan Kuninkaanpidoissa.
29.6.–1.7.2005 Tampereen Kymppileiri
Alasin järjesti keskiaikahenkistä toimintaa Tampereen seurakuntien 10-vuotiaille tarkoitetulla suurleirillä. Kahden päivän aikana Alasimen järjestämää Kaksi paronikuntaa-peliä pelasi noin 400 kymppileiriläistä.
14.6.2005 Suuri Seikkailu 2005 turnajaistapahtuma Hämeen linnalla.
Alasin ry:n suunnittelemaa ja toteuttamaa rekvisiittaa oli runsaasti mukana, mm. katoksia, keskiaikainen teltta, viirejä ja vaakunoita sekä huonekaluja.
5.-7.5. Yhdistyksen Puuhapetepäivät Joutsassa.
Yhdistyksen jäsenet valmistivat tarpeistoa, mm. katosrakenteita, pönttötuolit ja lipputankoja, joita koristeltiin, petsattiin ja patinoitiin. Kokeiltiin erilaisia keskiaikaisia ruokia ja pidettiin ruokajuhlat uudessa Ritariteltassa.
9.4.2005 HK XI -palaveri
Honkinkorpi XI-juhlapelin valmistelukokous Espoossa.
11.2.2005 Vuosikokous
Alasin ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kuortaneella.
29.1. 2005 HK XI palaveri
Honkinkorpi XI-juhlapelin valmistelukokous Hämeenlinnassa.
6.1.2005 Taru Sormusten Herrasta –elokuvamarathon yksityisessä elokuvateatterissa.
Sivun alkuun

Vuosi 2004

25.9.2004 HK XI -palaveri
Honkinkorpi XI-juhlapelin valmistelukokous Hämeenlinnassa.
29.8.2004 Muinaismarkkinat
Alasin retkeili Pukkisaaressa, jossa Sommelo ry:n johdolla vietettiin rautakautisia markkinoita.
28.8. 2004 Honkinkorpi X
Live-roolipeli pelattiin Hämeenlinnassa. Seraknian kruununarmeija kohtasi pohjoisten klaanien joukot Wanainmaalla.
21. – 22.8.2004 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat
Alasin järjesti keskiaikamarkkinoihin liittyvän ritarikoulun lapsille. Alasimen tapahtuma-alueella opetettiin ritareille ja linnaneidoille tärkeitä taitoja kuten tuohisormusten tekoa, keskiaikaisia tansseja ja hovietikettiä eli miten hallitsijaa puhutellaan. Lisäksi lapset saivat ampua jousella, kokeilla miekkailua pehmoaseilla sekä ampua katapultilla.
19. – 21.7.2004 Lujakallion yhteisleiri
Alasin osallistui Elävä Keskiaika ry:n järjestämälle yhteisleirille, jolle oli kutsuttu eri historianelävöittämisyhdistyksiä.
1. – 2.7.2004 Tampereen Kymppileiri
Alasin järjesti keskiaikahenkistä toimintaa Tampereen seurakuntien 10-vuotiaille tarkoitetulla suurleirillä. Kahden päivän aikana Alasimen järjestämää Kaksi paronikuntaa-peliä pelasi noin 400 kymppileiriläistä.
5.6.2004 HK XI -palaveri
Honkinkorpi XI-juhlapelin valmistelukokous Hämeenlinnassa.
17.1.2004 Vuosikokous
Alasin ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Espoossa.
Sivun alkuun

Vuosi 2003

22. – 24.8.2003 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat
Alasin järjesti keskiaikamarkkinoihin liittyvän tapahtuma-alueen lapsille. Alueella opetettiin ritareille ja linnaneidoille tärkeitä taitoja kuten tuohisormusten tekoa, keskiaikaisia tansseja ja hovietikettiä eli miten hallitsijaa puhutellaan. Lisäksi lapset saivat ampua jousella, kokeilla miekkailua pehmoaseilla sekä ampua katapultilla.
16.8.2003 Honkinkorpi IX
Live-roolipeli pelattiin Lahdessa Rajakatse Fantasia ry:n pelipaikalla. Pelin tapahtumat sijoittuivat Seraknian pohjoiseen paronikuntaan Usingeniin. Alasin oli mukana pelin järjestelyissä.
8.-10.2003 Ropecon
Tapahtuma järjestettiin Espoon Dipolissa. Alasimen retki.
2. – 3.8.2003 Hippalot
Lasten- ja nuorten taidetapahtuma Hämeenlinnassa. Alasin järjesti lapsille miekkailua pehmoaseilla ja jousiammuntaa.
17. – 21.7.2003 Routaa ja tuhkaa
Live-roolipeli pelattiin Leppävirralla. Alasimen jäsenten yhteinen retki.
26. – 28.6.2003 Tampereen Kymppileiri
Alasin järjesti keskiaikahenkistä toimintaa Tampereen seurakuntien 10-vuotiaille tarkoitetulla suurleirillä. Rapolan linnavuoren päällikön käskystä kokelaille opetettiin miekkailua, sekä jousella ja katapultilla ampumista. Lisäksi opetettiin tärkeitä sosiaalisia taitoja: hovietikettiä ja keskiaikaisia tansseja. Rasteilla kävi kahden päivän aikana noin 400 kyppileiriläistä.
21.2.2003 Lastenleiri Tampereella
Alasin oli esittelemässä Tampereen seurakunnan bittileirillä roolipelaamista. Leiriläisiä oli noin 30.
8.2.2003 Honkinkorpi-tapahtuma
Honkinkorpi-kampanjan välinäytös. Seraknian paronit ja paronittaret kokoontuivat metsästysmajalle neuvonpitoon.
24.1.2003 Vuosikokous
Alasin ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Mikkelissä. Vuosikokoukseen yhdistettiin Alasimen jäsenretki 24. – 26.01.2003, jonka aikana käytiin mm. ratsastamassa islanninhevosilla.
Sivun alkuun


Vuosi 2002

16.11.2002 Kustavilaiset illalliset
Hämeen Vanhan Linnan Killan järjestämä tapahtuma sijoittui vuoteen 1775. Illallisjuhlat kustavilaisessa hengessä. Alasimen jäseniä mukana järjestelyissä ja elävöittämässä.
12.9.2002 Honkinkorpi VIII

Live-roolipeli Hämeen linnassa. Pelaajia oli noin 50. Seraknian aatelisto kokoontui arkkipiispan linnaan Gnadenreicheen viettämään kuningas Johann II:n ja lady Arlanda von Rappensteinin häitä. Alasimen jäseniä oli mukana sekä pelaamassa että pelin järjestelyissä.
17.–18.8. Lohilaakso II
Alasimen järjestämä viikinkiajan Islantiin sijoittunut live-roolipeli pelattiin Kuortaneella. Kaksi päivää kestäneeseen peliin osallistui noin 80 pelaajaa.
3.8.2002 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat
Alasin toi paikalle rakentamansa trebuchet-tyyppisen katapultin, jolla annettiin ammuntanäytöksiä.
27. – 28.6.2002 Tampereen Kymppileiri
Alasin järjesti keskiaikahenkistä toimintaa Tampereen seurakuntien 10-vuotiaille tarkoitetulla suurleirillä. Toimintarasteilla kävi kahden päivän aikana noin 400 kymppileiriläistä.
25.5.2002 Häpeällinen retki Hämeeseen
Alasin ja Ahveniston yläaste järjestivät yhdessä live-roolipelin yläasteen 7- ja 8-luokkalaisille. Noin tuhannen vuoden takaiseen Hämeeseen sijoittunut roolipeli perustui historialliseen tapahtumaan eli viikinkien epäonnistuneeseen ryöstöretkeen Hämeen seudulle. Yläasteen 9-luokkalaisten kirjoittama peli pelattiin Hietajärven leirikeskuksessa. Peliin osallistui noin 50 pelaajaa. Peliä edelsi mm. pehmomiekka-työpaja.
11.5.2002 Piiri
Honkinkorpi-pelimaailmaan sijoittuva live-roolipeli pelattiin Hämeenlinnassa Syöksynsuun leirikeskuksessa. Peliä varten Alasin rakensi toimivan historiallisen piirityskoneen, trebuchet –tyylisen katapultin. Pelissä oli noin 60 osanottajaa. Alasimen jäseniä oli sekä kirjoittamassa että toteuttamassa peliä.
13.4.2002 Miekkailukurssi Hämeenlinnassa
Alasin ry järjesti yhteistyössä Hämeenlinnan seurakunnan nuorisotoimen kanssa näyttämömiekkailukurssin nuorille. Kurssin vetäjänä oli näyttämömiekkailun opettaja, näyttelijä Kristo Salminen.
12.4.2002 Janakkalan seikkailu
Alasin järjesti Hämeen historiaan liittyvän seikkailuhenkisen rastiradan Janakkalassa. Tapahtuma liittyi nuorten kesäleiriin. Osallistujia oli noin 50.
26.1.2002 Vuosikokous
Alasin ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Helsingissä.
Sivun alkuun

Vuosi 2001

5. – 6.12.2001 Yhdistyksen perustamiskokous
Alasin ry:n perustamiskokous pidettiin Hämeenlinnassa. Live-roolipeli Lohilaakso II:n valmistelu päätettiin aloittaa.
20.10.2001 Hobittiseikkailu
Alasin järjesti lapsille tarkoitetun seikkailun Tampereella Torpan leirikeskuksessa. Leirillä oli noin 40 lasta.
12.10.2001 Alasin ry hyväksyttiin yhdistysrekisteriin
15.9.2001 Honkinkorpi VII
Live-roolipeli pelattiin Hämeen linnassa. Pelaajia oli noin 50. Seraknian paronit ja paronittaret kokoontuivat joka neljäs vuosi järjestettäville valtiopäiville.
4. – 12. 7.2001 Visbyn keskiaikamarkkinat
Viikon kestävä keskiaikatapahtuma Gotlannissa. Alasimen jäsenretki.
25.5.2001 Lastentapahtuma Novgorodin uhka
Alasin järjesti lapsille rooliseikkailun, jossa eläydyttiin karjalaisten ja novgorodilaisten hyökkäykseen Hämeeseen.
19.5.2001 Vantaa 650 v.
Alasin vieraili juhlallisuuksiin liittyneillä keskiaikamarkkinoilla.
12.1.2001 Alasimen palaveri
Alasin päätetään rekisteröidä yhdistykseksi.
Sivun alkuun

Vuosi 2000

Honkinkorpi VI
Live-roolipeli pelattiin Hämeenlinnassa, Syöksynsuun leirikeskuksessa.
Peli sijoittui Seraknian kaukaiseen pohjoiskolkkaan, Honkinkorven paronikuntaan.
Alasin oli mukana pelin järjestelyissä.
Karjalaisten hyökkäys Hämeeseen
Alasimen järjestämä roolipeliseikkailu lapsille pelattiin Syöksynsuun leirikeskuksessa Peliä ennen tutustuttiin Hämeenlinnan, Hakoisten linnavuoren ja Vanajan kirkon historiaan.
Santa Crux
Alasin oli mukana avustamassa Hattulan seurakunnan juhlavuoden kunniaksi pelatussa live-roolipelissä Osanottajia oli yhteensä no 50. Pelipaikkana toimi 1300-luvulla rakennetun vanhan kirkon ympäristö.
Jousentekokurssi Hämeenlinnassa
Alasin järjesti jousentekokurssin, jonka aikana tehtiin saarnista keskiaikaisia pitkäjousia.
Sivun alkuun

Vuosi 1999

Honkinkorpi V
Serakniaan sijoittuva live-roolipeli pelattiin Hämeenlinnassa, Syöksynsuun leirikeskuksessa.
2.–4.7.1999 Rautajoki
Alasimen jäseniä oli pelaamassa Harmaasudet ry:n järjestämässä yön yli kestäneessä pelissä joka sijoittui rauta-ajan Suomeen.
Sivun alkuun

Vuosi 1998

Honkinkorpi IV
Serakniaan sijoittuva live-roolipeli pelattiin Hämeenlinnassa, Syöksynsuun leirikeskuksessa.
Syksyllä 1998 Lohilaakso I
Viikinkiaikaiseen Islantiin sijoittuva Lohilaakso I oli ensimmäinen Alasimen järjestämä live-roolipeli. Lohilaakso I pelattiin Kuortaneella Torpan leirikeskuksessa Yön yli kestäneeseen peliin osallistui noin 80 pelaajaa Kuortaneelta ja ympäri Suomea.
Alasin-ryhmä perustetaan
Sivun alkuun